Joskus mieleni tekee palata vanhoihin lasten- ja nuortenkirjoihin. Iris rukka on tunnettu klassikko vuodelta 1916. Kertomus on melkoinen tuhkimotarina. Iris on maalla kasvanut äiditön tyttö, jonka isä on ulkomailla esiintyvä soittoniekka. Tyttö pääsee enonsa perheeseen koulua käymään. Aluksi Iris on hiomaton maalaistyttö, mutta hän oppii sopeutumaan kaupunkilaiselämään. Iriksen ensimmäinen oikea ystävä kuolee traagisesti. Lisää draamaa seuraa enon kuolemasta. Eno on epäonnistunut liiketoimissaan ja perhe jää puille paljaille. Täti alkaa pitää täysihoitolaa koululaisille ja Iriksen holhoojaksi tulee eräs vanhapiikatäti. Kirjan toinen puolisko keskittyy paljon muidenkin täysihoitolaisten elämään. Iriksestä on kehittynyt kepposteleva, huolimaton ja hyväsydäminen koulutyttö, jonka intohimona on laulu. Iriksen ystäväpiiriin mahtuu monta tyttöä ja poikaa, sekä iloisia että surullisia tapahtumia. Kirja loppuu Iriksen kadonneen isän paluuseen ulkomailta. Isä on vuosien jälkeen tullut ottamaan tyttärensä huollettavakseen ja myös ostaa Iriksen myydyn lapsuudenkodin takaisin.

Kirja oli mukava ja herttainen makupala menneiltä ajoilta, mutta tuskin nykyteinien makuun.